lauantai 25. maaliskuuta 2017

Lapaset isoilla palmikoilla itselle ja äidille

Luulin jo, että kevät kolkuttelee ovella. Tällä viikolla on paistanut aurinko ja se on sulattanut kivasti lumia pois. Mutta tänä aamuna, kun katsoin ulos ikkunasta niin maa oli jälleen valkoinen. Niinpä on hyvä palata vielä hetkeksi talvisiin tunnelmiin.

Nämä ovat toiset lapaset, jotka tein äidille joululahjaksi. Ja oikeastaan kävi niin, että ensimmäisistä tuli liian pienet, joten ne pidin itse ja äidille tein sitten toiset, vähän suuremmat.

Pienen selailun jälkeen päädyin Lahoa rautaa -blogin Klassiset palmikko-lapaset -ohjeeseen.


Nämä langat sain äidiltä ja ne ovat jonkun itsevärjäämiä, mutta muistuttavat paljon 7 Veljestä. Koska lanka on tuollaista liukuvärjättyä, halusin tehdä mahdollisimman isoa kuviota, jotta se johonkin erottuisikin. Siksi päädyin juuri tuohon ohjeeseen.


Tosiaan omani on tehty täysin tuolla ohjeella muuten paitsi, että tein kiilapeukalon. Vasemman käden lapaseen lisäsin kiilaa varten silmukoita seuraavasti: kun 3. puikon lopussa on jäljellä 4 s, tehdään lankalenkki, neulotaan 2 s, tehdään toinen lankalenkki ja neulotaan loput 2 s. Näin lisätään joka toisella kerroksella 2 s yhteensä 5 kertaa. Noiden viiden kerroksen jälkeen tehdään 1 krs ilman lisäyksiä. Seuraavalla kerroksella neulotaan kiilan alkuun normaalisti, otetaan 14 s apulangalle ja luodaan 2 s työn sivuun eli apulankasilmukoiden jälkeen. Sitten jatketaan normaalisti eteenpäin, kunnes tulee kärkikavennusten vuoro. Itse tein peukalon jälkeen 25 krs, jonka jälkeen aloin kaventaa.

Oikean käden peukaloon lisätään silmukoita aivan samalla tavalla, mutta kiilan paikka on 2. puikon alussa: neulotaan 2 s, tehdään lankalenkki, neulotaan 2 s, tehdään toinen lankalenkki ja sen jälkeen puikko normaalisti loppuun.

Kärkikavennukset aloitin, kun pikkusormi oli kunnolla peitossa.

Peukaloa varten otin kolmelle puikolle ne aiemmin apulangalle siirretyt 14 s + 6 s reunoilta siten, ettei jää suurempia reikiä. Tein ensin 3 krs normaalisti. Sitten seuraavilla kahdella krs:lla kavensin 2 s pois per krs: 1. puikon alussa ylivetokavennus (huom, 1 s o, ylivetokavennus jne.) ja 3. puikon lopussa 2 s yhteen (huom, 2 s yhteen, 1 s o). Kavennusten jälkeen peukalossa on 16 s. Näillä 16 s:lla neuloin 8 krs (koko peukalo peitossa) ja sitten aloitin kärkikavennukset ohjeen mukaan.

Kun tässä omassa sovelluksessa kaventelin vähän niin on hyvä huomata, että kavennuksen tulevat kämmenpuolelle, jolloin ne jäävät ikään kuin piiloon. Eli 3. ja 1. puikon vaihtumiskohta on aivan peukalon juuressa kämmenpuolella.



Äidin lapaset tein muuten täysin samalla tavalla kuin omani, mutta lisäsin resorin jälkeen ensimmäisellä sileällä krs:lla 4 s eli 1. puikolle 2 s ja lopuille 1 s. Nämäkin lisäykset tapahtuivat lankalenkein suht tasaisin välein. Äidin lapasissa kärkikavennukset aloitin, kun peukalon jälkeen oli tehtynä 28 krs. Peukaloa varten poimin 14 s:n lisäksi 7 s reunoilta ja kaventelin samalla tavalla kuin omissa, mutta lisäksi kavensin vielä 1 s:n 4. krs:lla 3. puikon lopussa, jolloin peukalossa oli sama silmukkamäärä eli 20 s. Aloitin peukun kärkikavennukset, kun tehtynä oli 15 krs (pään jälkeen vielä n. 1 cm). Tämä johtuen äidin korppikotkamaisista (eli pitkistä) kynsistä.




Jos poimii peukaloa varten silmukoita enemmän kuin ohjeessa sanotaan niin noita kavennuksia voi siis tehdä enemmän tai vähemmän, riippuen haluaako peukalosta löysemmän vai kireämmän. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei poimi liian vähän, jolloin se peukaloa varten tehty aukko voi olla liian pieni (puristaa) ja voi silloin tuntua vähän inhottavalta.

Käytin 4,0 mm:n puikkoja ja lankaa kului omiin n. 70 g ja äidin lapasiin n. 80 g. 

Ihan kivat näistä tuli. Pienenä miinuksena on se, että näin villa-allergisena ne tietysti vähän kutittavat, mutta senkin asian kanssa pärjää. Käsissä se ei niin haittaa toisin kuin jos esimerkiksi kaulaliina kutittaisi.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Parit haitarisäärystimet

Tein siis kaverilleni joululahjaksi kahdet säärystimet. Tässä ne toiset. Innostuin näistä niin, että tein joulun jälkeen itselleni myös lähes samanlaiset.


Käytin näihin ensimmäisiin mustaa, harmaata ja liilaa 7 Veljestä, ja neuloin 4,0 mm:n puikoilla. Työssä oli aluksi 14 s per puikko eli 56 s yhteensä.

Sitten edetään seuraavasti:
- mustalla: 15 krs 2o, 2n -joustinneuletta (resori)
- harmaalla: (1. krs:lla resorin jälkeen 4 s:n lisäys = 60 s) sileää neuletta 8 krs
- liilalla: nurjaa 6 krs
- harmaalla: sileää neuletta 8 krs

Ja niin edelleen, kunnes työssä on yhteensä 6 harmaata raitaa ja 5 liilaa raitaa + ylä- ja alaresorit.

Kavennukset:
- 4. liilan raidan jälkeen 4 s:n kavennus = 56 s
- 5. liilan raidan jälkeen 4 s:n kavennus = 52 s
- kun alaresori alkaa, 4 s:n kavennus (HUOM! samalla tehden 2o, 2n -joustinneuletta)



Sitten nämä omat. Ne on yhden raidan pidemmät ja käytin niihin ainoastaan kahta väriä: mustaa ja liilaa 7 Veljestä. Aloitussilmukkamäärä on sama eli 14 s per puikko (56 s).


Sitten taas edetään seuraavasti:
- mustalla: ensin 15 krs 2o, 2n -joustinneuletta (resori) ja sitten sileää neuletta 8 krs (HUOM! 1. sileällä kerroksella 4 s:n lisäys = 60 s)
- liilalla: nurjaa 6 krs
- mustalla: sileää 8 krs

Ja niin edelleen, kunnes työssä on yhteensä 7 mustaa raitaa ja 6 liilaa raitaa + ylä- ja alaresorit.

Kavennukset:
- 4. liilan raidan jälkeen 4 s:n kavennus = 56 s
- 6. liilan raidan jälkeen 4 s:n kavennus = 52 s
- viimeisen mustan raidan viimeisellä krs:lla (juuri ennen alaresoria) 4 s:n kavennus = 48 s


Nämä omat ainakin on ollut kovalla käytöllä. Silti täytyy sanoa, että toivottavasti niitä ei tarvitse enää kauaa käyttää eli kevät saisi jo tulla!

torstai 9. maaliskuuta 2017

Tuttinauhat kummipojalle

Joululahjojen sarja jatkuu vielä hetken.

Vauvat (ja lapset yleensäkin) tuppaavat saamaan sen verran paljon aina lahjoja, että itse päätin antaa omalle kummipojalle vain jotain pientä, mutta tarpeellista. Eli tuttinauhoja.


Lankalaatikoissa on jo useamman vuoden lojunut pari kerää Novita Tennesseetä, joten päätin käyttää niitä. Rinkulat ja klipsut tilasin Nappikauppa Punahilkasta. Aivan ihana kauppa!

Tein siis kaksi vaaleansinistä ja yhden lilan. Käytin 3,5 mm:n koukkua. Virkkasin rinkulaan 5 ks, jonka jälkeen joka kerroksella tulee 1 ks jokaiseen edellisen krs:n ks:aan.


Ja näin simppelisti vain eteenpäin, kunnes nauha on sopiva. Jotta klipsun kiinnityksestä tulisi vähän tukevampi, virkkasin 1. ja 5. silmukkaan tuplasilmukat eli kiinnityksessä on näin 7 silmukkaa.



Sinisistä tuli 21,5 cm pitkät (44 krs) ja lilasta 19 cm (40 krs).

Ilmeisesti oli hyvä lahja, koska heti joulun jälkeen nämä menivät käyttöön!