lauantai 1. lokakuuta 2016

Virkattu liina kukkapöydälle

Tykästyin niin kovin virkattuun mattoon käyttämääni Lankavan Juhannusruusu-ohjeeseen, että ajattelin käyttää sitä myös tähän projektiin. Eli nyt siis virkkasin samalla ohjeella pöytäliinan kukkapöydälle.


Ostin keväällä uudet verhot, joten piti saada sävyihin sopiva liinakin. Edelliset verhot olivatkin olleet ikkunalla jo melkein 10 vuotta putkeen eli ehkä olikin jo aika laittaa vaihtoon.


Saan aina aika ajoin äidiltä jämälankoja (lue: kunnon keriä, koska äidillä on vähän eri käsitys jämälangoista) ja sieltä seasta löytyi sopivasti kerä vihreää teetee Pallasta. Epäilin, ettei lanka riitä, joten ymppäsin sekaan vähän luonnonvalkoistakin lankaa. Tein sisäympyrän ja reunapitsin sillä valkoisella. Ja tällä kertaa seurasin ohjetta millilleen.



Vihreää lankaa kului noin 50 g ja luonnonvalkoista karkeasti arvioituna 15 g. Käytin 3,5 mm:n koukkua. Valmiin liinan halkaisija on 38,5 cm. Siitä tuli juuri sopivan kokoinen ja sopii sisustukseenkin.