lauantai 19. maaliskuuta 2016

Sisustuskoreilla järjestystä hattuhyllylle

Hattuhylly on sellainen paikka, joka on aina kaaoksessa. Varsinkin, kun ei ole ollut mitään koreja, joihin laittaa pipot, hanskat, kaulaliinat, sateenvarjot ja mitä näitä nyt on muita tärkeitä asioita, jotka luonnollisesti hattuhyllylle kuuluvat. Niinpä päätin yhtenä päivänä tilata trikookudetta ja tehdä itse korit.


Siinäkin oli pieni arpominen, että tilaanko trikookudetta vai ontelokudetta. Trikookuteesta varoiteltiin paljon, että se on epätasaista, mutta päädyin kuitenkin siihen, koska pihiys iski. Tilasin sitä kolme kiloa ja ajattelin, että saan siitä näppärästi kolme koria.


Tein korit 8 mm:n koukulla. Kaikissa koreissa on samanlainen, neliönmuotoinen pohja. Pohjaan tuli seitsemän kerrosta, jolloin siitä tuli noin 27 cm x 27 cm.


Tässä vähän kuvallista ohjetta reunojen tekemiseen. Eli reunoja varten ei tarvitse katkaista lankaa vaan virkkausta jatketaan suoraan. Koukku työnnetään alla olevan kuvan mukaisesti läpi seuraavasta silmukasta (työn nurja puoli ylöspäin).


Seuraavaksi koukku viedään läpi taas sitten seuraavasta silmuksta. Eli kokonaisuudessaan koukku viedään työn nurjalta puolelta oikelle puolelle ja taas takaisin nurjalle. Alla olevissa kuvissa sama tilanne sivulta ja ylhäältä katsottuna.



Sitten lanka otetaan koukulle ja viedään kaikkien silmukoiden läpi mitä koukulla on.


Ja tällä samalla tavalla jatketaan kunnes ollaan menty koko pohjan ympäri. Näin reunat alkavat nousta ylöspäin automaattisesti. Tämän jälkeen reunoja jatketaan kiinteillä silmukoilla.


Trikookude on aika jäykkää ja virkkauksessa saakin käyttää reippaasti voimaa. Mitään pientä piiperrystä se ei ole. Siitä johtuen voikin käydä näin, jos käyttää muovista koukkua...


Juuri tuolla hetkellä ei ollut mahdollisuutta lähteä kauppaan ostamaan uutta koukkua, joten minäpä päätin liimata pään takaisin kiinni pikaliimalla. Hieman yllättäen se pysyikin muutaman silmukan ajan. Mutta oli se ostettava sitten uusi. Ja uusikin on muovinen, koska metallisia ei edelleenkään ollut. Toisella koukulla onneksi sain sitten kaikki tehtyä loppuun. Opetuksena oli kuitenkin, että älä käytä kuteisiin muovista koukkua.

Kahteen isompaan tein taitekerroksen jälkeen 10 kerrosta kiinteitä silmukoita eli korit ovat noin 18 cm korkeita. Yhdestä tuli pienempi, seitsemän kerrosta kiinteitä silmukoita eli noin 13 cm. Tarkoitus oli kyllä tehdä kaikista samankokoisia, mutta kude loppuikin kesken. Virallisesti väitän kuitenkin, että yksi on tarkoituksella pienempi, sillä se kuuluu poikaystävälleni ja miehet eivät tunnetusti tarvitse niin paljoa tilaa.

Tein yhteen koriin vielä koristeeksi tällaisen virkatun kukan. Ostin joulun jälkeen alennusmyynnistä Lisää villiä virkkausta -kirjan, jossa on monia kivoja virkattavia kuvioita.



Jospa nyt olisi hattuhylly edes hetken jossain järjestyksessä. Ja ehkä sieltä jopa löytää joskus jotain.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Lämpöä käsiin

Vähän on kirjoittelu taas jäänyt. En tosin ole hetkeen saanutkaan mitään valmiiksi. Tällä hetkellä keskeneräisiä töitä on neljä. Tähän väliin ajattelinkin siis tehdä tällaisen välipostauksen, jossa esittelen parit jo kauan aikaa sitten valmistuneet käsineet.

Ensimmäisenä nämä ranteenlämmittimet, jotka olen tehnyt jo vuosia sitten. En tarkalleen edes tosiaan muista minä vuonna nämä tuli tehtyä. Siitä johtuen esimerkiksi langan merkistä ei ole mitään tietoa.


Hirvittävän montaa kertaa en ole niitä käyttänyt, vaikka ne onnistuivatkin mielestäni ihan hyvin. Ohje on aivan omasta päästä, enkä suuremmin suunnitellut niiden tekemistä etukäteen.



Ja sitten vielä tällaiset lapaset. Taitavat olla ensimmäiset lapaset, jotka olen ikinä saanut valmiiksi. Nämä tein joskus pari vuotta sitten poikaystävälleni. Peukusta kuulemma tuli vähän liian pieni, joten nämä ovat olleet aika vähällä käytöllä. Käyttäisin varmaankin itse, mutta ne ovat muuten aivan liian isot sitten taas omaan käteen.

Näissä lapasissa olen käyttänyt 7 Veljestä -lankaa ja 4 mm:n puikkoja.


keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Toukkapussit lahjoituksena TAYSiin

Lehdissä oli jo ennen vuodenvaihdetta paljon juttua toukkapusseista eli vauvojen villakapaloista, joita ihmiset tekivät lahjoittaakseen ne sairaaloihin. Päätinpä itsekin tehdä pari sellaista. Ne olivat mukavia ja helppoja tehdä, mutta pidemmän päälle vähän tylsiä. Siksi kolmas oli kauan kesken enkä saanut niitä valmiiksi kuin vasta vuodenvaihteen jälkeen.


Tein siis kolme erilaista. Ensimmäisenä tein vaaleanpuna-valkoisen pussin jollekin pienelle prinsessalle. Käytin tähän Novita Nalle -lankaa. Työssä on 92 silmukkaa, ja se on tehty 2o, 2n -joustinneuleella. Ensimmäinen (alin) raita on 20 krs ja loput 15 krs leveitä. Tähän tein vähän liian ison pääntien (30 s.) sekä liian pitkän hupun. Huppua neuloin tasona noin 18 cm, jonka jälkeen päättelin ja ompelin sauman kiinni. Helmaan laitoin valkoisen kiristysnarun. Lopuksi virkkasin huppuun vielä muutaman kerroksen valkoista pitsiä, jotta pääaukko ei olisi aivan niin valtava. Työstä tuli noin 52 cm korkea ja 13 cm leveä.





Seuraavaksi tein vähän tummemman ja kirjavamman pussin. On tummanvihreää, sinistä ja liilaa. Tässä käytin 7 Veljestä -lankaa. Työssä on 100 silmukkaa, ja se on tehty 2o, 2n -joustinneuleella. Kaikki raidat ovat 10 krs leveitä. Tässä pääntietä varten on päätelty 26 silmukkaa, ja huppu on neulottu tasona noin 16 cm korkeaksi. Tämän jälkeen hupun päättely ja sauman ompelu. Lopuksi vielä helmaan vihreä kiristysnaru. Tästä pussista tuli noin 50 cm korkea ja 15 cm leveä.




Viimeisenä tein omasta mielestäni kivoimman. Punaisella pohjalla tummanharmaita raitoja. Tässä käytin myöskin 7 Veljestä -lankaa. Työssä on 108 silmukkaa, ja se on tehty 2o, 2n -joustinneuleella. Alin punainen raita on 20 krs ja loput punaiset raidat ovat aina 8 krs leveitä. Harmaat raidat ovat vuorotellen 4 krs ja 8 krs leveitä. Pääntietä varten on päätelty 26 silmukkaa, ja huppu on neulottu tasona noin 15 cm korkeaksi. Tämän jälkeen tuttuun tapaan päättely, sauman ompelu sekä lopuksi kiristysnaru. Työstä tuli noin 58 cm korkea ja 15 cm leveä.